perjantai, heinäkuu 10, 2009

Lomaa odotellessa

Olihan ihan pakko tulla kertomaan, että mulla on enää (vielä - riippuu niin katsontakannasta) 2 viikkoa töitä ja sen jälkeen päästään lomailemaan Ylöjärvelle, josta ollaan kummivaihtoperheen kanssa vuokrattu viikoksi mökki. Tarkoituksena on tietenkin käydä särkänniemessä ja Ti-Ti nallen talossa. Muita erityissuunnitelmia ainakaan mulla ei vielä ole.

Kävin äsken (taas) Särkänniemen sivuilla pyörähtämässä ja miettimässä minkälaista lippua sitä pitäisi ottaa kenellekin ja tulin siihen tulokseen, että hyvinhän me rajoittuneemmatkin huvipuistossa tulemme viihtymään. En meinaa sukissani pysyä, kun pääsen pitkästä aikaa delfiinejä katsomaan, kotieläintarhaan ja akvaarioon. Ehkäpä Laura pääsee myös isin tai kummin kanssa pyörähtämään autoissa, taikajoessa, karusellissa tai possujunassa. Possujunaan ei tainnut aikuiset kelvata... No jokin pyöräytys kuitenkin. Siellä oli muutenkin kaikkea hauskaa katseltavaa, kuten Pena-puu.

Olen myyty.

Kesän merkit: asfaltti-ihottumaa ja mansikoita

Heikohkosta säästä huolimatta on kesä. Toissapäivänä, kun oltiin menossa Muppalaan Laura kaatui niin, että äitin sydän oli syrjällään ja lapsen ensimmäiset asfaltti-ihottumat oli totta. Eikä ihan missä tahansa, vaan laadukkaasti nenänpielessä ja poskessa. Poskeen tuli myös mustelma.

Miten sitä saisi varjeltua lastansa kaikilta kuhmuilta ja itseään mahahaavalta. Ei kai mitenkään.

Käytiin just ennen kaatumista Euronicsissä tekemässä tuotevertailuja:



Olemme Lauran kanssa muuttumassa mansikoiksi. Eilen ostin taas kilon (koska en saanut lupaa ostaa viittä kiloa...). "Mmmmmmm, nam-nam-nam" kuului kärryistä, kun kassatäti siirsi mansikat Lauran näköpiiriin.
Laura on alkanut selvästi osoittaa tyytymättömyyttään kitisemällä ja välillä suuttuu ihan tosissaankin ja saa raivoitkut. Onneksi nämä "raivarit" eivät yleensä kestä kauan ja huomion toisaalle kiinnittäminen vielä toimii. Joskus. Eilen kaupassa oli arviolta 3 -vuotias tyttö, joka ei tällä kertaa saanut lelua hyllystä. Hmmm. Raivarithan siitä seurasi. Ei meillä sellaista onneksi vielä ole. Jotain pitää keksiä, että siltä välttyisi...
Pientä ongelmaa kaupassa aiheuttaa meillä se, että Laura haluaisi itse kävellä joka paikkaan. Eikä yleensä ollenkaan sinne mihin äiti tai isi haluaisi neidin kävelevän ja siksi tyttö istuukin rattaissa tai ostoskärryissä. Kävely meillä on siis arkipäivää. Kinoineen, mustelmineen, asfaltti-ihottumineen ja karkuun juoksuineen. Ja voi että niillä pienillä jaloilla ehtii!

maanantai, heinäkuu 06, 2009

Havaintoja

Jos siivoaa vähän joka päivä, ei tarvitse aloittaa suursiivousta joka ikinen viikonloppu.
Suuri muutos alkaa pienistä muutoksista.
Sitoutumalla myös sitouttaa.
Jos lähtee liian myöhään kotoa, ei ehdi bussiin. Tai toiseen. Tai edes kolmanteen. Silti ehtii hyvissä ajoin töihin.
Enää 14 päivää töitä ennen lomia.

sunnuntai, kesäkuu 28, 2009

Pistäytyminen mökillä

Lähdettiin mökille perjantai-aamuna. Jätin lääkärille soittopyynnön ja hain penisilliinit matkalla edesauttamaan parantumista. On auttanut. Tai sitten ne toimii plasebona. Sama se, eipähän yskitä, satu kurkkuun ja nenä valu enää niin paljoa. 


Lähdettiin aurinkoa ja lämpöä karkuun järven rannalle. Tuli sadetta. Mahtavaa. No perjantaina oli kuitenkin loistoilma ja löydettiinhän me jotain sisälläkin. Viikonloppu kuvin:
Lähettäjä Laura 10.4.->

Lähettäjä Laura 10.4.->

Lähettäjä Laura 10.4.->

Lähettäjä Laura 10.4.->

Lähettäjä Laura 10.4.->

Lähettäjä Laura 10.4.->

Lähettäjä Laura 10.4.->


Me vedetään tunteella.

torstai, kesäkuu 25, 2009

Jäätelöä

Lähettäjä Laura 10.4.->

Lähettäjä Laura 10.4.->

Lähettäjä Laura 10.4.->

Lähettäjä Laura 10.4.->

Lähettäjä Laura 10.4.->


keskiviikko, kesäkuu 24, 2009

Mökkihöperö

Lähettäjä Laura 10.4.->

Lähettäjä Laura 10.4.->

Lähettäjä Laura 10.4.->

Lähettäjä Laura 10.4.->


Sairausvapaata

Kuuden päivän vapaaputki jatkuu edelleen, sairaana. Edelleen. Olin jo tuulettanut, että ansaitsen The Best Employee Ever -palkinnon (itseasiassa työkaveri tätä ehdotti), kun tulin vapailla kipeeksi. Enpähän vaan edelleenkään ole kunnossa. Kävin eilen lääkärissä - ei angiinaa, nielu ja korvakäytävät ärsyyntyneen punaiset, tulehdusarvot ja valkosolut koholla, mutta missä se tulehdus piilee??? Ei antibioottikuuria. Lepää pöpö pois. Jos vielä perjantainakin on kurkku kipeenä, pitää soittaa, niin saan antibiootit.

Tänään meille tulee keittiötyyppi nro 3. Olen vähän yrittänyt purkaa kasseja ja siirrellä tavaroita paikasta toiseen, mutta loppui kunto. Tekis mieli olla ulkona, kun on hyvä ilma, mutta kun ei jaksa. Kuumetta mulla ei kuitenkaan ole (ihan pikku lämpöilyä lukuunottamatta), mieli tahtoisi tehdä enemmän kuin kroppa jaksaa. Ja sekös se taas ottaa pattiin.

Mahtavaa. Jatkan harhailusiivoilua. Täytyy yrittää käyttää hyväksi se aika kun J ja Laura on ulkona.